Loading
Sisältö
Login

Sudenpentujen kesäretki Kolkankylässä

Viikonloppuna lippukunnan sudenpennut Karhuista, Pingviineistä, Häristä ja Leppiksistä retkeilivät Kolkankylässä.

2014-06-15%20sudenpenturetki%20%2816%29.JPG?m=1402927414

Kompostin valmistus, osa 1.

Retken ohjelma alkoi perjantaina tietysti teltan pystytyksellä, sillä retkellä majoittauduttiin isoon puolijoukkuetelttaan makuualustoin ja -pussein. Uni maittoi, kunhan se tuli. Perjantai-ilta venyi pitkälle yöhön ennen kuin päästiin nukkumaan, mutta lauantai-iltana ei tarvinnut onneksi nukkumattia niin kauaa odotella.

Viikonlopun vapaa-ajan leikkien suosikit olivat ehdottomasti Pii ja kymmenen tikkua laudalla. Perjantai-illan iltaohjelmassa päästiin opettelemaan erilaisia laululeikkejä ja laulettiin nuotiolla partiolauluja, lisäksi ohjelmassa oli visaisia köysiratoja, joita piti suorittaa erilaisin haastein, kuten sokkona tai vettä läikyttämättä.

Lauantaina ohjelmassa oli mm. luontopolku ja kompostin teko mökille. Komposti ei tullut ihan valmiiksi, mutta sudenpennut pääsivät sahaamaan, poraamaan, liimaamaan ja puhdistamaan sen osia.

2014-06-15%20sudenpenturetki%20%2812%29.JPG?m=1402927169

Kompostin valmistus, osa 2.

Lauantai-illalla lämpesi sauna ja lähes kaikki sudenpennut taisivat käydä uimassa metsälammessa, vaikka johtajat eivät hyytävään veteen uskaltautuneetkaan.

Perjantaina retki alkoi kosteassa säässä ja vettä tuli ajoittain. Onneksi lauantain aikana sää kirkastui ja sunnuntaina saimme nauttia sinisestä taivaasta ja auringon paisteesta. Sunnuntaina ohjelmassa oli telttojen ja tavaroiden pakkausta sekä maasto siistimistä. Viikonlopun aikana suoritettiin sudenpentujen leirintekijä -jälki, jonka jokainen sudenpentu sai retkeltä lähdettäessä sunnuntaina iltapäivällä. Ei muuta kuin ... kiitos tästä retkestä, se oli kiva!

Kuvia retkeltä löytyy nettisivuiltamme:
http://www.kolkankavijat.fi/kuvat/index.php/vuoden-2014-kuvia/Sudenpenturetki

Eveliina Virtanen 16.06.2014

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö