Loading
Sisältö
Login

Onko rinkka jo pakattu?

Kahden päivän päästä se alkaa, Piiru 14 nimittäin! Tiistai-aamuna 25 kolkankävijää hyppää bussiin ja suuntaa kohti Evoa muutaman tuhannen muun partiolaisen seuraan.

20100730-163800-ellu.JPG?m=1326572159
Lounais-Suomen Partiopiirin piirileiri Piiru 14 alkaa tiistaina 22.8. Tuolloin leirille lähtevät seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat ja aikuiset. Lauantaina 26.7. leiriltä poistuvat seikkailijat ja tilalle saapuvat sudenpennut. Leiri päättyy keskiviikkona 30.7. kaikkien osalta.

Kolkankävijöiden teltat pystytetään seuraavaksi reiluksi viikoksi Evolle Topaasi-alaleirin Pitkätossu-kylään Lentävä Matto -nimiseen savuun. Savumme huuto tulee raikumaan Evon metsissä näin: "Kurkotetaan tähtiin, Pitkätossun tahtiin, Tunnelma on katossa, Lentävässä Matossa!"

Jos et ole vielä aloittanut pakkausta, nyt on hyvä aika aloittaa se. Varusteluettelo löytyy leiriläisen kirjasta ja viimeisimmästä leirikirjeestä. Bussikyydit lähtevät ja palaavat Lemun koululle. Olethan ajoissa paikalla leirikirjeen aikataulujen mukaisesti!

Leiriä ja sen lähestymistä voi seurata kotoa leirin virallisilta nettisivuilta. Piiru on myös aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, josta voit seurata kuulumisia niin ennen leiriä kuin sen aikanakin:

Leirilehti Laikan ennakkonumero on jo ilmestynyt, sen voit lukea täältä.

Eveliina Virtanen 20.07.2014

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö