Loading
Sisältö
Login

Varsinainen kokous 2015

Kolkankävijöiden varsinainen kokous eli sääntömääräinen vuosikokous pidettiin maanantaina 23.2.2015 Lemussa. Hallituksen erovuoroisten jäsenten paikalle valittiin uusia toimijoita.

20140730_Piiru_ev_%20%2854%29.JPG?m=1406881351

Toiminta ennen ja nyt

Varsinaisessa kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus 2014, josta ilmenee muun muassa, paljonko ja mitä koulutuksia viime vuonna jäsenemme ovat käyneet, miten ahkerasti on retkeilty ja minkälaisia talkoita on tehty. Vastaavasti hyväksyttiin toimintasuunnitelma 2015 tapahtumakalentereineen, joista käy ilmi, mitä kaikkea olemme suunnitelleet tälle vuodelle. Luvassa on ainakin oma kesäleiri Kolkansaaressa, paljon erilaisia retkiä ja muuta partiomaista mukavaa.

Sijoitetaan retkitoimintaan!

Tilikertomus 2014 hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Talousarvio tälle vuodelle kertoo, paljonko olemme budjetoineet sudenpenturetkeen, koulutustoimintaan ja tietysti kaikkeen muuhunkin toimintaan. Lippukunnan omaksi jäsenmaksuksi päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti 0 euroa, kuten se on tähänkin mennessä ollut.

Hallituksen jäsenten valinta

Varsinaisessa kokouksessa erovuorossa olivat hallituksen jäsenet. Kaksivuotiskaudelle 2015-2016 valittiin Henna Kastman, Mia Lindström, Elina Suikkanen, Hanna Vesterinen ja Petra Yrjölä. Henna, Mia & Elina jatkavat siis uudelle kaudelle, ja Hanna & Petra aloittavat nyt uusina hallituksessa. Lippukunnanjohtaja on erovuorossa vuoden päästä.

Varsinaisen kokouksen jälkeen uusi hallitus kokoontui ja jakoi pestit seuraavasti: sudenpentuikäkauden ikäkausivastaavaksi Hanna, seikkailija- ja tarpojaikäkauden ikäkausivastaavaksi Mia, samoaja- ja vaeltajaikäkauden ikäkausivastaavaksi Henna, rahastonhoitajaksi Elina ja sihteeriksi Petra. Apulaislippukunnanjohtajaksi ryhtyy Hanna. Loistavaa!

Tsemppiä hallituskaudelle Henna, Mia, Elina, Hanna & Petra!

Helena Siivonen 24.02.2015

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö