Loading
Sisältö
Login

Tarpojat Tuleksella!

Kolkankvijiden kaksi aktiivista Kyyhkyt-vartion tarpojaa osallistui Lounais-Suomen Partiopiirin talvileiri Tulekselle 25.-28.2. Laitilan Vh-Tulejrven Tulirannassa.

2016-02-27%20tules%20hs.jpg?m=1456765568

Tuli, Voima, Kunnia!

Näihin sanoihin kiteytyi Lounais-Suomen partiopiirin historian toisen talvileirin teema. Leirillä yhteen hiileen puhaltaminen johti lopulta ikimuistoisten seikkailujen kautta valtavien tulien äärelle. Tarpojia, samoajia, vaeltajia kutsuttiin mukaan leiriin, Tulenvartijoiksi. Yhdessä leiriläiset saivat hiipuvan Pyhän Tulen jälleen loimuamaan ja valaisemaan Pohjolan routaiset maat!

Laitilan Vähä-Tulejärven Tuliranta kokosi parisensataa Tulenvartijaa
25.-28.2.2016 talvileiriperinteiden pariin. Lauantain sudenpentu-, seikkailija- ja sisupäivään osallistui vajaat neljäsataa innokasta päiväleiriläistä.

Leiriläiset oli jaettu kolmeen alaleiriin: tuleen, voimaan ja kunniaan. Jokaisella alaleirillä oli oma väri ja huutonsa.

Ohjelmassa tarpojilla oli muun muassa perjantain haikki, jossa pojat pääsivät rakentelemaan risukeittimen ja tekemään sillä ruokaa, suunnistamaan sekä rakentelemaan lyhtyjä. Tarpojien haikki päättyi Laitilan VPK:n pitämään sammutusharjoitukseen, jossa päästiin tutustumaan sammutuspeitteen ja jauhesammuttimen käyttöön.

Tuleksella nähtiin suurimmat nuotiot ikinä ja tuli oli muutoinkin erittäin vahvasti leirin erilaisissa tehtävissä. Lauantain iltanuotio huipentui näyttävään ilotulitukseen!

Lähteenä Tuleksen nettisivut
Kuvia löytyy L-SP:n kuvapankista

Tules!

Helena Siivonen 29.02.2016

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö