Loading
Sisältö
Login

Kirahvit ja Ahmat Savu2016-kevätkisoissa

Lounais-Suomen Partiopiirin kevät- ja seikkailijakisat pidettiin tänään lauantaina 23.4. Raisiossa, Kuloisten ja Mälikkälän maastoissa. Aurinko helli ja rakeita tuli taivaalta, uusia elämyksiä koettiin ja aina ollaan valmiina uuteen seikkailuun!

20160423%20savu2016-kev%C3%A4tkisat%20hs%20005.jpg?m=1461435014

Savu2016-kevätkisat ja -seikkailijakisat

Lounais-Suomen Partiopiirin Savu2016-seikkailijakisoissa kilpaili 50 seikkailijajoukkuetta ympäri Lounais-Suomea. Seikkailijajoukkueen koko on 4-6 seikkailijaa iältään 10-12 vuotta, joiden mukana kisassa kulkee yksi vähintään 15-vuotias saattaja, joka pitää huolen, että pysytään reitillä ja että esimerkiksi työkalujen käyttö sujuu turvallisesti, mutta ei osallistu tehtävien tekoon (joissakin tehtävissä sai suusanallisesti auttaa). Kolkankävijöiden seikkailijat olivat neljä aktiivista tyttöä Kirahvit-seikkailijaryhmästä.

Aamukahdeksalta näimme Kauppakeskus Myllyn parkkipaikalla, jaoimme yhteiset tavarat mahdollisimman tasaisesti jokaisen reppuun ja suuntasimme kohti kisakeskusta, Kuloisten koulua. Kisakeskuksessa ilmoittauduimme olevamme läsnä, kävimme viimeisen kerran sisävessassa ja jätimme ylimääräiset tavarat kisakeskukseen säilöön.

Kisa alkoi yhdeksän maissa kisanjohtajan alkusanoilla, joiden jälkeen alkoi lähtötehtävä, jossa joukkueen tehtävänä oli rakennella annetuista materiaaleista ohjeiden ja mallipiirrustusten mukainen sammutushelikopteri. Samaan syssyyn joukkue sai käytös- ja viittomatehtävän ja tavoiteajan tehtäväkäskyt liitteineen. Rakenteluun oli varattu aikaa 70 minuuttia, Kirahvit suoriutuivat tehtävästä aika tarkkaan kuudessakymmenenessä minuutissa. Kopterin palautuksen jälkeen kartta käteen ja kohti ykkösrastia.

Turvallisuusvälineistä ojan ylitykseen

20160423%20savu2016-kev%C3%A4tkisat%20hs%20006.jpg?m=1461435016

Ykkösrastilla seikkailijoiden tehtävänä oli tunnistaa merkityn reitin varrelta löytyvät kymmenen turvallisuusvälinettä (mm. turvavyöleikkuri, paukkuliivit, karhukello). Osa oli helppoa ja selkeitä ja osa oli selvästikin vieraita, mutta eipä tuo menoa haitannut.

Kakkosrasti oli jaettu kahteen A:lla yli-tehtävään. Ensimmäisessä joukkueen tuli rakentaa A-pukki riukua ja köytösnarua käyttäen (käytettävät käytökset määritelty tehtäväkäskyssä). Sahaukset sujuivat sukkelaan, mutta käytökset eivät tainneet sujua ihan oppikirjan mukaan. B-osalle jouduimme jonottamaan hyvän tovin, jossa ehti mainiosti syödä eväitä, jotta taas jaksoi. B-osassa joukkueen tehtävänä oli valita yksi rohkea jäsen, joka siirrettiin turvallisesti ojan yli kisanjärjestäjän osoittamalla A-pukilla. Tiedä sitten, ketä jännitti eniten, mutta saatiinpa tyttö turvallisesti ja kuivana yli metrisen ojan yli -huh!

Savuisista sanoituksista elämään savuissa

Rastilla kolme vastassa oli savua sanoituksissa -tehtävä, jossa seikkailijajoukkue kuunteli neljää uudelleen ja uudelleen soivaa kappaleen pätkää ja heidän tehtävänään oli vastata annettuihin kysymyksiin muun muassa kappaleiden nimistä ja esittäjistä. Viereisen kisajoukkueen poika totesi vasrin osuvasti: kuka tällaisia kivikautisia kappaleita muka tietää.

Totta! Valikoimaa oli tarjolla Rafaelin enkelistä perinteisiin nuotiolauluihin. Lisäksi tehtävään kuului kasa tuttuja laulunsanoja, joista puuttui noin joka kolmas sana, joka piti tietä ja etsiä sen jälkeen annetusta ristikosta, mikä taisi mennä paremmin kuin laulun nimien arvailu.

Puolen päivän paikkeilla rasti neljä tarjosi mullonnälk -tehtävän, jossa seikkailijoiden tuli valmistaa savusilakat ohrapedillä. Selkeiden ohjeiden saattelemina ja äkillisen raekuuron yllättämänä tehtävä sujui jouhevasti yhteistyössä. Silakat oli savustettu valmiiksi, joten tehtäväksi niiden osalta jäi perkaaminen. Lopuksi annos koristeltiin yrteillä ja pienillä orvokeilla ja vietiin rastihenkilön maisteltavaksi. Söimme jäljelle jääneen osan ja huippuhyvältä maistui!

20160423%20savu2016-kev%C3%A4tkisat%20hs%20009.jpg?m=1461435020

Ruokarastin jälkeen tarjolla oli saattajille jalkojen lepuutusta ja seikkailijoille elämää savuissa -kisatehtävä, jossa vartion tuli ensin opetella lyhyen ajan sisällä, minkälainen leirilogo milläkin piirin tai Suomen Partiolaisten järjestämällä leirillä on ollut ja minä vuonna leiri on järjestetty. Rastin kakkososalla sitten tuli yhdistää annetut logot, leirit ja vuosiluvut. Ei kuulemma ollut ainakaan liian helppo!

Suunnistusta

Kuutosrastille saavuttuamme meille selvisi, että nyt on höyryt pihallesuunnitustehtävän vuoro. Omat reput sai jättää lähtöpaikalle odottamaan. Aikaa 30 minuuttia ja tavoitteena löytää mahdollisimman monta maastoon laitettua rastia. Kaiken lisäksi rastit olivat eriarvoisia pisteiltään, helpoista sai vähemmän ja vaikeista ja kauimmaisista sai enemmän pisteitä. Muutama löydettiin, mutta ihan tavoiteajassa ei oltu takaisin. Loppuminuuteilla pisteliäs raekuuro yllätti suunnistajat. Maalissa vihdoinkin!

Kutosen jälkeen oli tarkoitus pitää evästauko, mutta todettiin, että seiskalle on matkaa vain pari sataa metriä (eli tosi lyhyt rastiväli), joten käytiin tekemässä se pois. Savuton-rasti tarjosi saattajalle jälleen hengähdystauon ja seikkailijoille pähkinän purtavaksi. Joukkueen tuli valita annetuista vaihtoehdoista kymmenen tapaa, joissa tupakka ja sen sisältämät 4 000 myrkyllistä yhdistettä alkavat vaikuttaa haitallisesti henkilöön, joka tupakoi. Kirahvien mielestä osa väittämistä oli itsestään selviä ja osaa he joutuivat pohtimaan tovin, jos toisenkin.

Täysillä-rasti oli toiseksi viimeinen ja siinä tavoitteena oli edetä merkitty reitti (n. 550m) mahdollisimman nopeasti kaikki varusteet mukana. Mukaan joukkue sai morseaakkosin kirjoitetun sanan, jonka pystyi selvittämään puolessa välissä reittiä. (toim. huom. vaik miten hyvät pisteet tästä, kannata juosta!)

Maalissa odotti vielä sammutushelikopterin testausta. Joukkueen tehtävänä oli sammuttaa yhteistyötä tehden kolme tulipaloa helikopterilla. Tämä kävi kuin ammattilaisilta. Huippua! Tämän jälkeen olimme vapaita ja pääsimme vihdoin ja viimein iltapäiväneljän jälkeen lämpimälle lounaalle.

20160423%20savu2016-kev%C3%A4tkisat%20hs%20011.jpg?m=1461435022

Tuloksia

Lopulliset tulokset löytyvät täältä! Ei oltu palkintosijoilla, eikä edes kymmenen parhaan joukossa, mutta uusia elämyksiä saatiin reppukaupassa ja tällaiseen seikkailuun lähdetään uudestaan ihan koska vaan.

Kirahvit-seikkailijajoukkueen lisäksi kevätkisojen vihreässä sarjassa kisasi Ahmat-tarpojavartio Tsuu Tsuu matataka -nimisellä joukkueella. Hienosti meni! Vihreän sarjan tulokset löytyvät täältä.

Muutamia kuvia on nähtävillä täällä!

Kiitos näistä kisoista, ne olivat kivat!

Helena Siivonen 23.04.2016

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö